|
Savonlinnan
musiikkiopisto
ja Taidekoulu Hyrrä yhdistyivät
Taidekoulu Hyrrän opetus siirtyi sunnuntai-iltana
10.1.2010 virallisesti osaksi Savon-linnan musiikkiopiston taiteen
perusopetusta. Yhdistyessään Savonlinnan musiikki-opisto ja Taidekoulu
Hyrrä muodostavat Etelä-Savon suurimman taiteen perus-opetuksen laajaa
oppimäärää antavan opetusyksikön.
Hyrrästä tulee
musiikkiopiston linja, joka tekee työtä oman opetussuunnitelmansa
mukaisesti. Taidekoulu Hyrrän opetustoiminnasta (tanssi, teatteri,
sirkus) musiikki-opiston järjestämänä vastaa linjajohtaja Kira
Boesen-Muhonen.
Opetusministeriö myönsi musiikkiopistolle marraskuussa
valtionosuutta sadan viikko-tunnin verran tanssin perusopetuksen
järjestämiseksi yhdistymällä Hyrrän kanssa. Valtionosuus osaltaan
mahdollistaa korkeatasoisen opetukseen tähtäävän toiminnan
kehittämisestä koko yksikössä.
>>
TANSSI JA TEATTERI
UUTTA SYKSYLLÄ 2010:
Seniorien musiikkikammari
Katso lisää>> |